Betonitehtaalla työskentely ei yleensä tule ensimmäisenä mieleen rakennusalan haalariharjoittelupaikoista puhuttaessa. Liisa Mäkipäälle ja Mari Nahkalalle kesätyöt Swerockin valmisbetonitehtaalla kuitenkin toivat paljon uutta osaamista ja ymmärrystä alasta.
Liisa Mäkipää, 26, ja Mari Nahkala, 26, opiskelevat molemmat rakennusinsinööreiksi Turun ammattikorkeakoulussa. Liisalle alkava lukuvuosi on toinen ja Marille jo kolmas. He kumpikin suorittivat ensimmäisen alansa työharjoittelun kuluneena kesänä Swerockin Naantalin ja Liedon betonitehtailla laboranttiharjoittelijoina.
Sekä Liisa että Mari ovat yhtä mieltä siitä, että betonilaborantin kesätyöt ovat olleet erittäin monipuolisia ja niissä on päässyt oikeasti olemaan osana tuotantoa.
– Työhön on kuulunut laadunvalvontaa betoniasemilla sekä työmailla. Laadunvalvonta on pitänyt sisällään esimerkiksi koekappaleiden valmistamista sekä asemalla koekappaleiden puristamisia ja lisäksi olen päässyt seulomaan kiviaineksia. Asemalla olen päässyt mukaan myös betonin tuotantoon, Mari kertoo.
Kuvassa Mari Nahkala
Entäpä mitä odotuksia harjoittelijoillamme oli kesää kohtaan ja kuinka työt lähtivät sujumaan?
– Eniten ehkä odotin, että pääsee oppimaan käytännössä asioita, joista on koulussa kuullut ja lukenut. Työtehtävien osalta en oikein osannut odottaa mitään, kun ei vielä tiennyt mitä kaikkea niihin kuuluu. Kesä on sujunut omasta mielestäni hyvin ja olen päässyt näkemään ja oppimaan paljon uusia asioita, Mari sanoo.
– Kesätyöltä odotin tutustumista tuotantoon, betonialaan ja rakennusalaan. Halusin myöskin päästä oikeasti tekemään ja oppimaan uusia asioita sekä kehittyä mahdollisimman paljon. Kesä onkin sujunut todella hyvin ja ylittänyt kaikki odotukseni. Olen oppinut betonista ja rakennusalalta paljon enemmän, kuin mitä kuvittelin oppivani. Työtehtävät ovat olleet monipuolisia ja olen myös saanut lisää vastuuta kehittymiseni mukaan. Kesätyö vahvisti sen, että rakennusala on juuri se minun juttuni ja tykkään tehdä tätä työtä, sanoo Liisa.
Parasta kesässä on ollut molempien mielestä vaihtelevat työtehtävät ja mahtava työporukka, joka on ollut aina valmiina auttamaan.
– Parasta on ollut työmailla tehtävät laadunvalvonnat, kun pääsee näkemään erilaisia kohteita. Monipuolisuus, vaikka asemalla tehdäänkin päivittäin tietyt samat työtehtävät, niin silti jokaisessa päivässä on hieman jotain erilaista. Ja ehdottomasti myös työkaverit ja työilmapiiri, joka on kannustava ja voi luottaa siihen, että aina saa apua, jos tarvitsee, Mari toteaa.
– Parasta työssäni on ollut työn monipuolisuus ja mielenkiintoisuus sekä mukavat, auttavat ja kannustavat työkaverit. Kesätyöntekijät on otettu todella hyvin porukkaan mukaan. On ollut myöskin todella mielenkiintoista päästä näkemään erilaisia työmaita ja tapaamaan alan ihmisiä. Lisäksi tässä työssä oppii aina uutta ja mikään päivä ei ole samanlainen, sanoo Liisa.
Kuvassa Liisa Mäkipää
Kysyimme harjoittelijoilta myös, mikä kesästä jäi parhaiten mieleen. Molemmat ovat samaa mieltä siitä, että kesä on toden totta ollut mieleenpainuva ja tapahtumarikas. Mari toteaakin, että kesän aikana on sattunut ja tapahtunut niin paljon, että on vaikea valita mitään yksittäistä tapahtumaa. Liisalle puolestaan on jäänyt parhaiten mieleen työreissut:
– Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat olleet laadunvalvontareissut Turun saaristossa. Silloin on saanut valvoa betonin laatua sekä samalla nauttia hyvästä säästä ja maisemista kivan työporukan kanssa.
Halusimme myös tietää, miksi he päättivät hakea meille.
Mari kiinnostui betonintuotannosta ja Swerockista työnantajana, kun Swerockin tuote- ja kehityspäällikkö Jesse Junnila oli vieraillut Turun ammattikorkeakoulussa betonitekniikan kurssilla luennoimassa rakennusinsinööri-opiskelijoille. Ala ja yritys olivat kuulostaneet houkuttavilta, joten Mari päätti hakea mukaan. Jessestä tulikin hänen esimiehensä harjoittelun ajaksi.
Liisa puolestaan löysi Swerockin tutkiessaan alan yrityksiä netistä.
– Hain Swerockille, koska olen kiinnostunut rakentamisesta ja rakennusmateriaaleista ja ajattelin saavani Swerockilta mielenkiintoista rakennusalaan liittyvää kokemusta ja tietoa. Lisäksi Peab-konsernin kesätyösivuja katsellessa vaikutti siltä, että harjoittelijoita arvostetaan ja harjoittelijoihin panostetaan.
Kesätyöt betonitehtaalla varmistivat molemmilla ajatusta siitä, että tämä on heille se oikea ala, jolla he haluavat tehdä uraa. Tulevaisuudessa molemmilla siintääkin edessä valmistuminen ja työllistyminen rakennusalalle. Myöskään alan jatko-opinnot eivät ole poissuljettuja.
– Tällä hetkellä toivoisin, että saisin jatkaa betonialalla. Ehkä joskus tulevaisuudessa, jos motivaatio ja kiinnostus riittää, saatan palata vielä koulunpenkille ja lukea ylemmän AMK-tutkinnon, toteaa Mari.