EU-komissio hyväksyi Peabin ja YIT:n Pohjoismaiden päällystys- ja kiviainesliiketoiminnan kaupan

Lehdistötiedote 27.3.2020

Peab on saanut EU-komissiolta hyväksynnän (vaihe 1) viedä loppuun YIT:n Suomen, Norjan, Tanskan ja Ruotsin päällystys- ja kiviainesliiketoiminnan kaupan. Yrityskauppa suoritetaan loppuun 1 huhtikuuta 2020 ja liiketoiminta siirtyy Peab-konserniin kyseisestä päivästä alkaen.

Yrityskauppa kasvattaa Peabin läsnäoloa ja tarjontaa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Samalla Peab aloittaa päällystysliiketoiminnan Suomessa ja Tanskassa. Peab saa ainutlaatuisen aseman ja markkinajohtajuuden tässä liiketoiminnassa Pohjoismaissa. Hankinnan myötä teollisuustoiminnan merkitys kasvaa konsernissa. Laajempi maantieteellinen liiketoiminta-alue merkitsee pienempää herkkyyttä suhdannevaihteluille ja kasvattaa konsernin vakautta. Sen lisäksi luodaan edellytyksiä toiminnan edelleen laajentumiselle ja muun toiminnan, kuten kierrätyksen ja betoniliiketoiminnan kehittämiselle.

– Olemme iloisia saatuamme EU-komissiolta hyväksynnän ja voidessamme siten toivottaa uudet kollegamme Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa Peab-konserniin. Saamme paljon osaamista tältä tärkeältä toiminta-alueelta, voimme oppia paljon toisiltamme. Tämän kaupan myötä otamme tärkeän askeleen kohti vahvempaa paikallista läsnäoloa ja kehitämme toimintaamme paikallisena yhteiskuntarakentajana, sanoo Peabin konsernijohtaja Jesper Göransson

Peab on tänä päivänä johtava toimija asfaltin valmistuksessa ja päällystystoiminnassa sekä kiviainesliiketoiminnassa Ruotsissa ja Norjassa. Tällä YIT:n vastaavan liiketoiminnan ostolla Peabin toiminta laajenee nyt Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Tanskassa. Kaupan myötä noin 1700 työntekijää siirtyy Peabin palvelukseen. Yrityskauppa sisältää noin 200 strategisesti sijoittunutta kiviaineksen ottopaikkaa jalostuskalustoineen ja 63 asfalttiasemaa Pohjoismaissa. Ostetun liiketoiminnan liikevaihto oli 6 005 MSEK vuonna 2018 ja oikaistu käyttökate 240 MSEK.

Yrityskauppa julkistettiin 4 heinäkuuta 2019 ja suoritetaan loppuun 1 huhtikuuta 2020.

Liiketoimi on yhdistelmä osake- ja liiketoimintakauppaa, jonka arvon odotetaan nousevan noin 3 miljardiin kruunun velattomaan kauppahintaan. Kauppahinnan rahoitus on järjestetty kokonaisuudessaan.

Lisätiedot:

Juha Hartomaa, IR-chef Peab, mob.+44 725 33 31 45

Ajankohtaista Swerockilla

Lue täältä uutisia ja ajankohtaisia artikkeleita Swerockista

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.