Pohjoismaiden suurin toimija tuo markkinoille hiilidioksidipäästöjä ratkaisevasti pienentävän, jopa puolittavan ECO-Betonin

Swerock on Pohjoismaiden suurin kiviaines- ja valmisbetonitoimittaja. Suomessa Swerockilla on alan laajin tarjoama avolouhinnasta valmisbetoniin ja sen myötä oma, laadukas kiviaines betonin raaka-aineena. Olemme ensimmäisten joukossa lanseeranneet ympäristöystävällisemmän betonin Ruotsissa vuonna 2019. Nyt tuomme myös Suomen markkinoille ECO-Betonin, joka voi jopa puolittaa betonin hiilidioksidipäästöt. Swerockilla on käytössä kolmannen osapuolen verifioimat arvot CO2-laskennassa.

Betonilla on suuri ympäristövaikutus, josta 80-90 % tulee sementistä. Sementti tuottaa jopa 7-8 % maailman päästöistä. Korvaamalla osa sementistä masuunikuonalla voidaan ilmastopäästöjä pienentää merkittävästi.

ECO-Betoni on vähintään yhtä kestävää kuin tavallinen betoni, mutta päästöt ovat jopa puolet pienemmät. CO2-päästölaskelmissa on käytössä kolmannen osapuolen verifioimat arvot. ECO-Betonissa tällä hetkellä käytettävä masuunikuonajauhe on kokonaan terästeollisuuden sivutuotetta, eikä mitään neitseellistä materiaalia sementtiin lisätä. Konseptia kehitetään edelleen.

”Swerock panostaa paljon kestävään kehitykseen ja hiilijalanjälkeä pienentäviin innovaatioihin. ECO-Betoni on hyvä esimerkki tuotekehitystyöstä, jolla on todella merkitystä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen”, toteaa Juha Arvola, Swerockin Suomen maajohtaja.

Uutta ECO-Betonia on saatavissa kaikilta Swerockin toimialueilta.

 

Lisätietoja:

Aluejohtaja Pekka Haapimaa, Swerock Oy

pekka.haapimaa@swerock.fi, 044 011 1008

 

Viestintä- ja markkinointijohtaja Ritva Mäenpää

ritva.maenpaa@peab.fi, 050 63 145

Lue lisää

ECO-Betoni

ECO-Betonissa osa sementistä on korvattu terästeollisuuden sivuvirroista saatavalla masuunikuonajauheella, mikä vähentää betonin hiilidioksidipäästöjä jopa 50 %. Uuden ekobetonin ansiosta voit siis pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä merkittävästi. Lue lisää!

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.