Betoniteollisuuden hiilijalanjälki pienenee, mutta kestävään betonirakentamiseen tarvitaan kaikkien panosta

Betonialalla on otettu viime vuosina merkittäviä edistysaskelia kohti kestävää, ympäristöystävällisempää rakentamista. Tämä onkin välttämätöntä, jotta vihreä siirtymä ja Suomen hiilineutraaliustavoite vuoteen 2035 mennessä on mahdollista saavuttaa. Vähähiilisiä betonituotteita ja ratkaisuja on jo kiitettävästi tarjolla – nyt ne on otettava laajasti myös käyttöön.

Vähähiilisempää betonia on ollut Suomessa markkinoilla jo useiden vuosien ajan – myös meillä Swerockilla – mutta sen käyttömäärät ovat yhä varsin maltilliset suhteessa tavalliseen betoniin. Valtio ei toistaiseksi ole juuri tukenut siirtymistä vähähiiliseen betoniin. Vuoden 2026 alusta lähtien uudisrakennuksilta vaadittava ilmastoselvitys ja hiilijalanjäljen yläraja, jonka alittaminen on rakennusluvan saamisen ehtona, ohjannee kuitenkin kohti vähähiilistä betonirakentamista – ainakin jos raja-arvot asetetaan riittävän kunnianhimoiselle tasolle.

Vähähiilisen betonin lisäksi betoniteollisuudella on toki muitakin keinoja ympäristövaikutustensa vähentämiseksi. Swerockilla olemme esimerkiksi panostaneet betonitoimituksiin: olemme ottaneet käyttöön sähkökäyttöisiä betonipumppuja, käytämme valtaosassa pumpuistamme bioöljyjä ja optimoimme kuljetuksia. Olemme myös siirtymässä raaka-aineiden lämmittämisessä, joka talvisin on tarpeen, kaukolämpöön kevytpolttoöljyn sijaan. Käytämme kaikessa toiminnassamme ainoastaan vihreää sähköä.

Betonitehtaidemme jätteiden käsittelyä tehostamalla olemme kasvattaneet kierrätysastettamme 82 prosenttiin ja hyötykäytön sataan prosenttiin. Tehtailta syntyvä jäte on pääasiassa materiaalien pakkausjätettä, sillä itse betonin tuotannosta syntyy jätettä varsin vähän. Lisäksi suunnittelemme ylijäämäbetonin vastaanottopisteen perustamista kierrätyksen helpottamiseksi.

Valmistamme betonia omista laadukkaista kiviaineksistamme, joita testaamme laboratoriossamme geologimme ja muiden huippuosaajiemme voimin. Kartoitamme jatkuvasti mahdollisuuksia lisätä kalliomurskan käyttöä luonnonsoran sijaan pohjaveden suojelemiseksi.

Näiden toimenpiteiden merkitystä vähättelemättä on kuitenkin fakta, että vaikuttavin vastuullisuusteko betonialalla on siirtyä vähähiiliseen betoniin tavallisen sijaan. Betonin päästöistä noin 80–90 % tulee sideaineena käytettävästä sementistä, jonka valmistus tuottaa jopa 7–8 % maailman kasvihuonepäästöistä. Vähähiilisen betonin avulla pystytään pienentämään rakentamisen ja betonin valmistuksen hiilijalanjälkeä merkittävästi.

Swerockin ECO-Betonissa osa sementistä on korvattu terästeollisuuden sivuvirroista saatavalla masuunikuonajauheella, mikä vähentää betonin hiilidioksidipäästöjä jopa 50 %. Tavalliseen betoniin verrattuna ECO-Betonin loppulujuus on korkeampi, mikä parantaa sen kestävyyttä. Se on myös tiiviimpää ja kestää siksi paremmin haitallisia aineita. Toimitamme ECO-Betonia kaikilta tehtailtamme.

Betonia käytetään rakentamisessa valtavia määriä, joten siirtymä vähähiilisiin vaihtoehtoihin on ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta kriittistä. Teemme alalla aktiivista kehitystyötä ympäristöystävällisempien ratkaisujen ja kestävän betonirakentamisen eteen, ja kannustamme asiakkaita hyödyntämään työn tuloksia osana omaa vastuullisuustyötään.

Pekka Haapimaa
Liiketoimintajohtaja, valmisbetoni


Juttu on alun perin julkaistu Betonipuiston verkkosivuilla. Betonipuisto on betoni- ja rakennustoimialalla vaikuttavien 18 organisaation yhteisosasto FinnBuild 2024 -messuilla.

Tervetuloa tapaamaan meitä FinnBuild-messuille!

Olemme mukana FinnBuild-messuilla 8.–10.10. Löydät meidät Betonipuistosta osastolta 6h44. 

Lue lisää ECO-Betonista

ECO-Betoni on uusi ympäristöystävällisempi betoni – vähennä rakentamisen hiilijalanjälkeä

Swerock tarjoaa asiakkailleen betonia, jonka ilmastovaikutus on aiempaa pienempi. ECO-Betonissa osa sementistä on korvattu terästeollisuuden sivuvirroista saatavalla masuunikuonajauheella, mikä vähentää betonin hiilidioksidipäästöjä jopa 50 %. Uuden ekobetonin ansiosta voit siis pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä merkittävästi.

Evästeet

Sivusto sisältää evästeitä.

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita verkkosivusto tallentaa luvan kanssa kävijän tietokoneelle. Evästeitä käytetään normaalisti sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseen sekä sivuston mukauttamiseen käyttäjän toivomusten ja valintojen mukaan.

Sähköisen viestinnän tietosuojalain mukaan kaikkien verkkosivustoilla vierailevien käyttäjien pitää saada tietoa siitä, että verkkosivusto käyttää evästeitä sekä evästeiden käytön tarkoituksesta. Käyttäjien pitää myös hyväksyä evästeiden käyttö.

Käytämme sivustollamme evästeitä.

Käytämme sivustollamme evästeitä, jotta sivusto toimisi parhaalla mahdollisella tavalla sinulle sen vierailijana. On olemassa kolmen tyyppisiä evästeitä. Kaikkia evästeitä käytetään sivustollamme.

  • Pysyvät evästeet:

Tallennetaan tietokoneellesi tietyksi ajaksi.  Tätä evästettä käytetään esimerkiksi sivuston käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.

  • Istuntoeväste:

Tallennetaan tietokoneellesi siksi aikaa kun vierailet sivustollamme. Istuntoevästeet poistuvat kun suljet internetselaimen.

  • Tilastoevästeet

Nämä evästeet keräävät tietoa montako vierailijaa sivustollamme on. Emme kerää henkilötietoja.

Evästeistä kieltäytyminen

Mikäli et halua hyväksyä evästeitä, voit asettaa tietokoneesi automaattisesti kieltäytymään evästeistä tai niin että saat ilmoituksen jos sivustolla käytetään evästeitä. Internetselaimen kautta voi myös poistaa aiemmin tallennettuja evästeitä. Ohjeet tähän löytyy selaimesta. Mikäli et hyväksy evästeiden käyttöä, saattaa osa sivustosta toimia huonosti.

Lue evästeselosteemme.

Lue lisää evästeistä Viestintäviraston sivuilta.